kirsivirtanen

Uuden proletariaatin synty - vappuennakko

Työpaikkojen vähyys ja työttömien korkea koulutustaso uhkaa tulevaisuudessa alistaa työntekijät työnantajien ja yhteiskunnan orjiksi – ollaan palaamassa aikaan ennen ammattiliittojen esiinmarssia.

Kun 1990-luvulla ensimmäisen kerran kuultiin sana ”paskaduuni”, asiasta nousi järjetön meteli: ”Ei työtä sovi arvostella! Kaikki työ on hyvää!”.
Todellisuudessa paskaduuni -sanalla ei viitattu työhön itsessään, vaan huonontuneisiin työolosuhteisiin: epävarmaan pätkätyöhön, harjoittelijoiden kyykyttämiseen ja yleensä ala-arvoiseen kohteluun työpaikalla. Paskaduunivastainen henki jäi kuitenkin elämään: työtä ei saa arvostella ja mikä tahansa työ on arvokasta, missä tahansa olosuhteissa.

Suomessa arvostetaan palkkatyötä, ja palkkatyön puuttuminen on vakava ongelma. Ilman työtä oleva ihminen koetaan vajavaiseksi ja epäonnistuneeksi yksilöksi, joka on lain voimalla pakotettava joko työhön tai koulunpenkille.
Jos työttömäksi rekisteröity henkilö ei – syystä tai toisesta – hae hänelle tarjottua työtä tai osallistu tarjottuun työvoimakoulutukseen, työtön joutuu maksamaan kieltäytymisestään konkreettisesti, jopa niin, että työttömän elanto vaarannetaan.

Ilmapiirin kiristyminen näkyy uusissa pakotteissa: työ täytyy ottaa vastaan jos työmatkoihin kuluu korkeintaan kolme tuntia päivässä, ja kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen on otettava vastaan myös sellaista työtä, joka ei vastaa omaa koulutusta. Yhteiskunnalla on työnteon varjolla lupa hallita ihmisten valintoja pakon avulla – ja jopa viedä ihmiseltä toimeentulo.

Poliitikoilta on jäänyt huomaamatta, että työelämän rajujen muutosten takia vanhat uhkatoimintamallit eivät enää toimi työmarkkinoilla.
En usko, että alati tiukentuvat kolmentunninsäännöt toimeentulon menettämisen uhalla herättävät kenenkään uinuvia työhaluja, vaan pikemminkin ne koetaan työttömien keskuudessa täytenä idiotismina: jos työtä ei ole, mitä uhkasäännöillä saadaan aikaan – paitsi tietenkin työttömien pelottelua?

Kaikkialla läntisessä maailmassa nähdään työelämän rakennemuutoksesta aiheutuvaa, alati lisääntyvää työttömyyttä, mutta vanhoihin mielikuviin nojaten työttömiin viitataan yhä laiskoina juoppoina.
Me ajattelemme, että työtä kyllä löytää, kunhan sitä viitsii hakea. Se, onko työttömyys työttömän oma vika vai ei, ei juuri vaikuta yleiseen mielipiteeseen.

Mediassa työtön esitetään – tahallisesti tai tahattomasti – työtä vieroksuvana parasiittinä.
Edellinen lause toteutuu implisiittisesti silloin kun media julkaisee juttuja, joissa kerrotaan, että hallitus aikoo pakottaa työttömiä ottamaan vastaan mitä työtä tahansa – siis vihjaillaan, että työtön ei suostu menemään töihin muutoin kuin uhkaamalla ja kiristämällä.

Suomalaiset poliitikot näyttävät yhä luottavan palkkatyön autuaaksi tekevään vaikutukseen.

Itsensä työllistäminen freelancerina tai osa-aikaisena käsityöläisenä on tehty vaikeaksi valtavan byrokratiaviidakon, epäluottamuksen ja kannustinloukkujen avulla. Vaikka työtön pystyisi työllistämään itsensä edes osaksi vuotta, se ei kannata, koska järjestelmä rankaisee liian yritteliästä työtöntä erisuuruisilla ja -mittaisilla karensseilla. Taustalla kummittelee suomalaisen työn peruskivijalka: vain vakituinen palkkatyö on oikeaa työtä.

Tilanne on ankea. Sitran julkaisussa kerrotaan näin:

- Ammatti- ja yhteiskuntaluokkana ”middle-class workforce” on muuttumassa tyhjäksi. Euroa käyttäviin maihin on vuoden 2009 jälkeen syntynyt 4,3 miljoonaa uutta työpaikkaa – mutta matalapalkka-aloille. Keskiluokan palvelu- ja asiantuntijatehtäviä on euroalueelta kadonnut tuossa ajassa 7,9 miljoonaa. Ja niitä katoaa koko ajan lisää eikä uusia ole tullut tilalle.

Työpaikkoja siis syntyy kadonneitten työpaikkojen tilalle, mutta uudet työpaikat ovat alempaa keskiluokkaa tai halpatyötä.

Toki, Suomessa perustetaan menestyviä yrityksiä, kuten Rovio ja Supercell.

Mutta vaikka poliitikot ylistävät pelialaa juhlapuheissaan, kylmä totuus on kuitenkin se, ettei pelialasta ole massatyöllistäjäksi: Rovoilla on viitisensataa työtekijää, se ei korvaa tuhansien irtisanottujen työpaikkoja. Todellisuudessa ITC-alasta ei ole ollut massatyöllistäjäksi juuri missään länsimaassa, eikä ITC-ala ole kyennyt luomaan alihankintatyöpaikkoja, kuten esimerkiksi suomalainen puu- ja metalliteollisuus.

Työttömyys ei enää tarkoita vähän kouluttautuneita – akateeminenkin työttömyys on nousussa, kiihtyvällä tahdilla.

Työpaikkojen vähyys ja työttömien korkea koulutustaso uhkaa tulevaisuudessa alistaa työntekijät työnantajien ja yhteiskunnan orjiksi, samaan tyyliin kuin ennen ammattiliittojen esiinmarssia.
Kun kaikilla on korkeakoulututkinto, työnantajilla on mistä valita.
Valintakelkasta tippuneet taas joutuvat tekemään sitä, mitä yhteiskunta määrää heidät tekemään – ja he joutuvat tekemään sitä pakon, sakon ja toimeentulon menettämisen uhalla.

Näyttää siltä, että uusi proletariaatti on syntymässä – mutta tällä kertaa se on korkeasti koulutettu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat