kirsivirtanen

Olkaamme kuin siskot ja veljet (Stefan Löfveniä mukaillen)

Me suomalaiset demarit olemme olleet hukassa pidemmän aikaa.
Laskeva kannatus on huolettanut kenttäväkeä, mutta puoluejohto on suhtautunut tilanteeseen lähinnä yliolkaisesti.
Puoli vuotta sitten puoluesihteerimme sanoi haastattelussa, että hän ”odottaa kannatuksen edelleen laskevan”. Tällaiseen vähättelyyn me demarikannattajat totuimme pikkuhiljaa: kannatus laski, mutta puoluejohtoa asia ei näyttänyt kiinnostavan pätkän vertaa.

Puheenjohtajavaalien jälkeinen kalabaliikki kaikkein fanaattisimpien urpilaiskannattajien joukoissa on ollut surkuhupaisaa: on itketty, erottu puolueesta, vähätelty Rinnettä FB:ssä, ei äänestetty EU-vaaleissa…
Ei ole mikään ihme, että demarit vaikuttavat lähinnä naurettavilta kakaroilta, jotka eivät edes kykene leikkimään keskenään omassa hiekkalaatikossaan.

Mutta nyt on alkanut näkyä valoa tunnelin päässä, esimerkkeinä kaksi loistavaa juttua: Christer Lindholmin kolumni elvytyksestä vai lyhennyksestä ja demarinuorten kannanotto koskien vähävaraisten päivähoitomaksuja.

Hyvä me!
Tällaisia me olemme!
Lisää tätä!

On kuin uudet, raikkaat tuulet olisivat alkaneet puhaltaa.
Kun luin Lindholmin kolumnin elvytyksestä vai lyhennyksestä, mieleeni nousi ajatus:
”Demarit ovat heräämässä!”
Ja heti perään:
”Onko prinssi suudelmallaan herättänyt nukkuvan prinsessan uudestaan eloon?”

Me olemme eksyneet arvoistamme, siksi on hienoa että olemme löytämässä ne uudelleen. Demariaate ei ole kuollut, vaan sitä tarvitaan maailmassa enemmän kuin koskaan.

Käännän tähän loppuun muutaman lauseen Ruotsin sosialidemokraattien puheenjohtajan, Stefan Löfvenin, debattiartikkelista. Näistä lauseista löytyvät meidänkin arvomaailmamme. Käännös on minun.

(käännös alkaa)

Haluan keskustella asiasta, joka huolestuttaa minua. Ruotsalaisen yhteiskunnan kasvavat erot aiheuttavat sen, että meillä on yhä vaikeampaa ymmärtää toisiamme, yhä vaikeampaa tuntea myötätuntoa toistemme arkihuolista ja haasteista.

On vaarana, että emme enää osaa nähdä itseämme kanssaihmisissämme.

On kuin muureja olisi rakennettu ihmisten välille. Muureja, joiden toisella puolella avataan uusia ravintoloita, samalla kun toisella puolella suljetaan viimeinen ruokakauppa.
Muurin toisella puolella olet sinä, jonka tilipussi kasvaa kasvamistaan, mutta muurin toisella puolella olet sinä, joka et pitkän työuran jälkeen käsitä, miten saisit eläkkeesi riittämään.
Muuri erottaa sinut muista, muuri erottaa sinut, joka et tunne kuuluvasi joukkoon, se erottaa sinut joka sukupuolen, syntyperän tai muiden ennakkoluulojen takia et koskaan koe olevasi tervetullut, missä kuljetkaan.

Jos emme enää ymmärrä toisiamme, Ruotsi hajoaa. Yhtäkkiä yhteiskuntaan kuuluminen tarkoittaakin vain maantietoa. Passeja. Lippua. Symboleja, muttei aitoa yhteenkuuluvuutta.

Tämä on toisistamme vieraantumista - vieraantumista jonka olemme itse luoneet ja joka koskee meitä kaikkia.
Tällainen vieraantuminen ei ole luonnollista, vaan sitä vahvistetaan poliittisilla valinnoilla.
Politiikalla, joka erottelee tuottavat ja kuluttavat.
Politiikka, joka haluaa synnyttää halveksuntaa köyhyyttä, sairautta ja syntyperää kohtaan.

Mutta koska vieraantuminen syntyy valinnoista, voimme myös valita toisin.
Muureja täytyy rikkoa, vieraantumista vastaan täytyy taistella.

Mutta jos kohtelemme toisiamme siskoina ja veljinä, ilman vanhoillisia normeja tai hierarkioita, voimme tehdä suuresta osasta  tämän päivän politiikasta mahdotonta.
...

(käännös loppu)

Viimeinen käännetty lause "voimme tehdä suuresta osasta tämän päivän polittikasta mahdotonta" sisältää suuren totuuden: jos haluamme, ja jos kannustamme ja uskomme toisiimme, voimme tehdä lopun tämän päivän hallitsevasta politiikasta, sellaisesta politiikasta joka tähtää ihmisten alistamiseen ja ihmisten kääntämiseen toisiaan vastaan.

Jos haluat lukea Löfvenin hienon kirjoituksen kokonaisuudessaan, se löytyy myös täältä, Ruotsin Sosialidemokraattien blogi ja -kotisivusaitilta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Jukka Mäkinen

Demariaate aatteena oli ihan hyvä. Käytännössä demarius kuolee siihen ettei tuottavaa työtä tekeviä ja siten yhteistä jaettavaa tekeviä demareita enää juurikaan ole.
Lähes kaikki demarit ovat ja haluavat olla niitä kakun jakajia ja syöjiä. Leipureita ei ole enää yhtään, ja tietäähän sen miten siinä käy. Kakku loppuu, pettuleipä on edessä.
Demarius on kuin syöpä, se kasvaa, leviää ja imee kaiken elinvoiman yhteiskunnasta, kunnes potilas kuolee heikkouteen.

Käyttäjän perttilaine kuva
Pertti Laine

Tätä kakkujuttua toistetaan varsin usein, jotta jos se olisi semmoinen vanhan aikainen vinyylilevy, niin puhkihan se jo olisi kulunut.
Kun asia on juuri päinvastoin, kakkuahan on enemmän kuin koskaan! On vain käynyt niin, että jotkut ovat onnistuneet vain keräämään sitä pakastimeensa yltäkylläisesti, eikä edes murenia jätetä toisille.
Paluu arvoihin, sitä demarina olen kaivannut pitkään. Ehkä nyt. On vain sitten vielä saatava se kannatus takaisin. Suomen suurimmaksi puolueeksi on pitkä matka. Ehkä Euroopassa kasvava trendi nostaa vasemmiston uuteen nousuun ja demaritkin saavat siitä osansa.
Antti Rinne on saanut paljon moitteita työllistämisajatuksistaan. Odotan innolla, ryhtyykö hän toimiin ja minkälaisiin. Kun yritykset eivät kykene kasvua eikä työpaikkoja tuomaan, on se jonkun muun tehtävä. Ennen sen teki valtio. Miksei nytkin? Kapitalismi tämmöisenä, kun sen tänään koemme, on epäonnistunut.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Ruotsissa etenkin ovat talouseliitin räksyttävät puudelit saaneet työläiset ja palkansaajat toistensa kimppuun. Kovaan ääneen kiihkoillaan, että miehet ovat naisten vihollisia, vievät naisten palkkarahat ja ovat syypäitä naisten kurjuuteen. Ei työntajaporvarit.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Olette tosiaan kuin Kain ja Abel. Politiikkanne on köyhän ja työttömän tappopolitiikkaa. Terkkuja itsetyytyväisyyden ja besserwisserismin suohon.

Toimituksen poiminnat